Copperphild
Cornet Obolensky – Pilot – Gepard
Tammalinja Hannover 1192302
Westfalen stallion, *2004, 166cm
Lic. WESTF, FWB
N/WFFS
Breeder: Peter Kersting
Owner: Karl Schneider and Alexandra Spenlenhauer
Copperphild on pitkän ja menestyksekkään kilpailu-uran tehnyt huippuori Cornet Obolenskyn jälkeläinen, jonka upea estetekniikka on tehnyt vaikutuksen kansainvälisillä kilpailukentillä.
Esittely
Copperphild on hyväksytty jalostukseen Westfalenin kantakirjaan. Kuvankauniilla oriilla on upea sukutaulu: Cornet Obolensky – Pilot yhdistelmä on tuttu monen huippuhevosen suvusta ja kolmantena isänä löytyy emälinjaa vahvistava kantaori Gotthard. Copperphild on kilpaillut vakuuttavat 13 vuotta, aina viisivuotiaiden Bundeschampionat karsinnoista 18-vuotiaaksi asti. Ori kilpaili kansainvälisellä tasolla 10 vuoden ajan vuosina 2012-2022 tehden 200 kansainvälistä starttia. Satulassa on istunut menestyksekkäästi ratsastajia ainakin neljästä eri maasta, aina kansainvälisestä supertähdestä Henrik von Eckermannista lapsiratsastaja Estelle van Trichtiin. Ori on kilpaillut ympäri Eurooppa ja hypännyt MM-kilpailut, EM-kilpailut sekä sijoittunut niin World Cupissa kuin Nations Cupissakin.
Copperphild hyväksyttiinFWB-kantakirjan I jalostusluokkaan Ratsuoripäivillä 2023 ja sille myönnettiin toistaiseksi voimassa oleva jalostukseenkäyttöoikeus. Orilautakunta totesi mm. että sillä on hyvä ratsuhevostyyppi ja rungossa on hyvä syvyys sekä hyvä kaulan liittymä. Käynnin ja ravin todettiin olevan puhdasta ja aktiivista.
Suku
Copperphildin isä on kuuluisa Cornet Obolensky, joka on kilpaillut Marco Kutcherin ratsastamana menestyksekkäästi kansainvälisellä huipputasolla. Ratsukko voitti useita 160cm tason Grand Prix ja Nations Cup kilpailuja, kuten Samsung Super Leaguen finaalin Barcelonassa kahteen kertaan. Vuonna 2008 ratsukko sijoittui pronssille Saksan Mestaruuksissa ja voitti GP-luokat Balvessa (GER) ja Cerviassa (ITA) sekä Nations Cup kilpailun Rotterdamissa (NED). Ori osallistui myös Hong Kongin Olympialaisiin Saksan joukkueessa. Vuonna 2009 ori tuli toiseksi World Cup luokassa Bordeauxissa (FRA) ja kolmanneksi Rio de Janeiron (BRA) GP:ssä. Vuonna 2011 ratsukko voitti EM joukkuekultaa Madridissa (ESP). Vuonna 2012 ori voitti Rotterdamin (NED) ja Rooman (ITA) Nations Cup-kilpailut.
Cornet Obolenskyllä on useita 160cm esteradoilla menestyneitä jälkeläisiä, kuten Comme il Faut (Marcus Ehning), Cornet D’Amour (Daniel Deusser), Cornado NRW (Marcus Ehning), Cristallo I (Henrik von Eckermann), Clooney (Martin Fuchs), Balou du Reventon (Darragh Kenny, Brian Moggre, Harry Charles). Horsetelexin tilastojen mukaan Cornet Obolenskylla on huimat 99 kansainvälisellä 160cm tasolla kilpailutta jälkeläistä ja 304 jalostukseen hyväksyttyä orijälkeläistä. Jälkeläistulosten ansiosta Cornet Obolensky on ollut useiden vuosien ajan maailman parhaimpien orien joukossa WBFSH tilastoissa. Nyt Cornet Obolensky alkaa näkymään sukutaulussa myös jo toisessa polvessa, mm. 2018 MM-kilpailuissa Cornet Obolenskyn suoria jälkeläisiä kilpaili neljä ja toisessa polvessa Cornet Obolensky oli kolmella hevosella.
Copperphildin emänisä on kuuluisa Pilot, joka oli ensimmäinen ori Saksassa jonka jälkeläisten voittosumma ylitti miljoona Saksan markkaa. Vuonna 1999 Pilotin jälkeläisten voittosumma Saksassa oli yli 6 miljoonaa Saksan markkaa, mikä oli aikoinaan aivan poikkeuksellista.
Erityisen mielenkiintoista on miten paljon menestyneitä hevosia ja jalostusoreja on samasta isä – emänisä yhdistelmästä kuin Copperphild. Yhdistelmästä Cornet Obolensky – Pilot on mm. Corbinian joka ratsastajansa Steve Guerdatin kanssa voitti World Cup finaalin vuonna 2016, Cornet’s Cristallo joka voitti ratsastajansa Marco Kutcherin kanssa mm. Lontoon World Cupin vuonna 2014 ja jalostusori Cornet’s Stern.
Copperphildin emänemänisä on Gepard, joka on kantaori Gotthardin jälkeläinen. Gotthard oli aikoinaan seitsemän vuoden ajan Saksan paras estehevosten isäori, oriin kansainvälisesti menestyneitä jälkeläisiä olivat mm. Goya, Goldika, Gonzales, Galipolis, Queensway Big Q, Goldfink, Golden Gate, Graf Sieno ja Graf 2. Gotthard jätti myös 34 jalostukseen hyväksyttyä orijälkeläistä, mm. Goldberg, Gardestern I, Goldpilz, Goldstern ja Godehard. Tänä päivänä Gotthardin linja näkyy erityisesti menestyneiden jalostustammojen puolella, mm. Léon Melchior perusti Zangersheiden kasvatuksen pitkälti Gotthardin tammajälkeläisillä.
Copperphildin emä Paulinen jälkeläinen Avion (i. Cornet Obolensky) on Copperphildin täysveli ja kilpaillut Willem Greven kanssa aina kansainvälisiin 160cm luokkiin asti. Pauline on emänä myös Argentolle (i. Argentinus), joka on kilpaillut kansainvälisellä 140cm tasolla. Paulinen tammavarsa Copperphildin sisko Grande (i. Grandeur) on jättänyt kansainvälisellä 160cm tasolla hypänneen Tuigjen (i. Manhattan). Toisen siskon Alinen (i. Acord II, e. Pauline) varsoista kaksi on hyväksyttyjä jalostusoreja: Freedom (i. Ferragamo) ja Curd (i. Come On). Paulinen tammajälkeläinen Lipigra (i. Libero H) on myös jättänyt kaksi jalostukseen hyväksyttyä oria, jotka molemmat ovat myös hypänneet kansainvälisellä 140cm tasolla: Campobasso (i. Cador) ja Cento Libero (i.Cento). Myös Lipigran jälkeläinen Caillou (i.Cassus) on hypännyt 145cm tasolla. Paulinen tammajälkeläinen Landdiva (i. Landcapitol) on jättänyt kolme kansainvälisellä 140-145cm tasolla kilpailutta jälkeläistä: Godiva (i. Godolphin), Cosima (i. Continio) ja Holde Maid (i. Holland). Näistä Holde Maid on suomalaisillekin tuttu, se starttasi Suomen lipun alla ratsastajansa Jenny Aarnio-Wihurin kanssa lapsiratsastajien EM-finaalissa vuonna 2016.
Suoritukset
Copperphild hyväksyttiin jalostukseen marraskuussa 2006 Münster-Handorfissa Westfalenin kantakirjaan. Ori teki teki mittavan kilpailu-uran, 200 kansainvälistä luokkaa viiden eri ratsastajan kanssa aina MM-tasolle asti. Vuonna 2013 Copperphild ja Mikhail Safronov voittivat World Cup-kilpailun Pietarissa, vuonna 2014 ratsukko saavutti kolmannen sijan Moskovan Grand Prix -luokassa ja osallistui Venäjän joukkueessa Caen MM-kilpailuihin (video), missä hyppäsi joukkuekilpailun toisen osakilpailun puhtaasti. Ratsukko hyppäsi myös Aachenin EM-kilpailut (video) vuonna 2015. Vuonna 2016 belgialainen Frederik Cattebeke aloitti kilpailemisen Copperphildilla sijoittuen mm. Bonheidenin (video) ja Auversin kansainvälisissä kilpailuissa. Saman vuoden syksyllä Copperphild siirtyi kilpailtavaksi saksalaiselle Nicola Pohlille ja vuonna 2017 oriilla kilpaili Pohlin lisäksi ruotsalainen Henrik von Eckermann. Toukokuussa 2017 Von Eckermann ja Copperphild sijoittuivat Ruotsin joukkueen kanssa Nations Cupissa CSIO La Baulessa (video) toiselle sijalle. Vuosina 2018-2021 orilla kilpaili ranskalainen Alexandra Spenlenhauer ja vuonna 2022 oriin ollessa jo 18-vuotias, sillä kilpaili belgialainen lapsiratsastaja Estelle van Tricht.
Jälkeläiset
Copperphild on keskittynyt pääasiassa kilpailemiseen ja sillä on hyvin vähän jälkeläisiä. Horsetelexistä löytyy 34 kpl Copperphildin jälkeläisiä, joista neljä on kilpaillut kansainvälisellä tasolla: Cacharel (ei. World Way), Cortes (ei. Fly High I), Kadri (ei. Landadel) ja Queen of the world (ei. Weinberg).
WFFS
Copperphild on geenitestattu ja todettu N/WFFS eli WFFS geenin kantajaksi. Kantajahevonen on oireeton, mutta jos kaksi kantajaa paritetaan ja varsa saa kaksi kopiota samasta geenistä, ongelma tulee esiin varsassa. Tämän takia Copperphildia ei voi käyttää N/WFFS eli WFFS geeniä kantaville tammoille. Koska kantaja on täysin oireeton, vain geenitestauttamalla tamman voit selvittää onko tamma geenin kantaja vai ei. Copperphildin astutusmaksuun sisältyy tamman geenitestaus mikäli tamma on Oriasema Helasuon siittolassa tai tamman jouhinäyte on toimitettu oriasemalle. Mikäli tamma todetaan WFFS geenin kantajaksi, voit vaihtaa astutuksen Oriasema Helasuon omaan ko astutusvuonna astuvaan oriin.
Hinnat
Astutusmaksu sisältää tamman WFFS testin, mikäli tamma on Oriasema Helasuon siittolassa tai tamman jouhinäyte on toimitettu oriasemalle.
Katso tarkemmat tiedot hinnastostamme.
Mahdollisuus myös Jousto laskuun ja osamaksuun!
Copperphild on upean kilpailu-uran tehnyt huippusukuinen ori suoraan maailmankuulusta Cornet Obolenskysta!
Kokeile Suomen Hippoksen Heila-jalostusjärjelmällä, miten Copperphild sopii sinun tammallesi!
Cornet Obolensky | Clinton | Corrado I |
Isidor | ||
Rabanna van Costersveld | Heartbreaker | |
Holivea van Costersveld | ||
Pauline | Pilot | Pilatus |
Gratia | ||
Genera | Gepard | |
Woge |